Syyskuun 7. päivä vuonna 1987, Washington D.C. Yhdysvaltain pääkaupunkia riepotteli poikkeuksellisen rankka syysmyrsky, mutta Elisabeth Porter ei säästä välittänyt, sillä hän vietti päivän sairaalassa synnytystuskissa. Niin, tyttö, joka sai muutamaa viikkoa myöhemmin kasteessa nimen Adeline Renée, ei tullut tähän maailmaan helpolla. Elisabeth ei kuitenkaan piitannut vaikeasta synnytyksestä, sillä Adelinen syntymä oli suoranainen unelmien täyttymys. Elisabeth kuului kaupungin menestyneimpiin juristeihin, ja Christopher teki uraa diplomaattina, joten heillä ei ollut vapaa-aikaa muille jaettavaksi, tyttärelleen he halusivat kuitenkin tarjota onnellisen lapsuuden. Ja sitä se olikin. Vanhempien ollessa töissä kotona järjestystä piti yllä nuori ranskalainen Jacqueline, jonka piti tulla alun perin vain au pair-vuotta viettämään mutta joka päätyi lopulta jäämään perheeseen myös opintojensa ajaksi ja joka oli Addielle kuin isosisko. Jacquelinen lisäksi Addiella oli seuranaan perheen kaksi villakoiraa sekä pikkusiskonsa Sophie, joka syntyi kesällä 1989. Yhteiset lomamatkat takasivat myös, etteivät välit vanhempiin jääneet etäisiksi heidän työaikatauluistaan huolimatta.
Addie aloitti koulu-uransa tunnetussa washingtonilaisessa yksityiskoulussa syksyllä 1993. Alusta alkaen hän oli erittäin hyvä oppilas, joka kantoi kotiin käytännössä pelkkiä kiitettäviä arvosanoja. Kun perhe vuonna 1996 muutti Itävaltaan Christopherin töiden vuoksi, Addie siirrettiin paikallisessa kansainvälisessä koulussa suoraan vuotta ylemmälle luokalle koulumenestyksensä ansiosta. Komennus Itävallassa kesti lopulta kolmisen vuotta, kunnes Washingtonista kävi käsky palata Yhdysvaltoihin. Elisabeth ja Christopher eivät halunneet pakottaa tyttöjään aloittamaan uudessa koulussa kesken lukuvuoden, joten Addie ja Sophie saivat jatkaa kotiopetuksessa yksityisen tuutorin kanssa. Alun perin väliaikaiseksi tarkoitettu ratkaisu osoittautui kuitenkin toimivan erinomaisen hyvin, joten lopulta tytöt päätyivät käymään koulunsa loppuun kotoa.
Kotiopetus mahdollisti Addielle tavanomaista nopeamman etenemisen opetuksessa, ja hän valmistui high schoolista jo 15-vuotiaana. Sen jälkeen koitti collegeopintojen aika, minkä vuoksi Addie muutti New Haveniin, päästyään sisään arvostettuun Yaleen. Tutuksi käynyt tiukka opiskelutahti jatkui, ja Addien collegeopinnotkin hoituivat reilussa kahdessa vuodessa, kun hän oli aloittanut yliopistotason kurssien käymisen jo lukioaikoina. Uravalinta oli jo alusta alkaen selvillä: Addie halusi lääkäriksi. Samoihin aikoihin hän kiinnostui myös urasta Yhdysvaltain armeijasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista, ja päättikin hakea heidän stipendiohjelmaansa, jonne myös pääsi. Varsinaiset lääketieteen opintonsa Addie suoritti Harvardissa, siirtyen aikanaan harjoitteluvuosia varten armeijan sairaaloihin erikoistumistaan varten, erikoisalanaan ortopedia ja sen päälle vuoden orthopedic trauma-fellowship. Valmistuttuaan edessä oli stipendin vaatima 4 vuoden aktiivipalvelus, jonka hän suoritti suurimmalta osin Saksassa armeijan sairaalassa Landstuhlissa sekä muutamalla muulla ulkomaan komennuksella, niistä pisimpänä reilun vuoden keikka Lähi-Itään. Aika sota-alueella opetti Addielle paljon niin ammatistaan kuin elämästäkin, ja hän pitää kokemusta hyvin arvokkaana - kuten koko aikaansa armeijan parissa. Silti päästyään takaisin Saksaan ja palveluksensa lähestyessä loppuunsa, päätti Addie jättää armeijan ainakin toistaiseksi taakseen ja palata siviilielämään. Niinpä hän muutti alkukesästä 2017 takaisin Yhdysvaltoihin, tarkemmin sanottuna New Yorkiin, missä oli saanut työpaikan Bellevue-sairaalasta. Siviilielämään paluu vaati alkuu vähän totuttelua, mutta uusi työpaikka ja koko ortopedian tiimi tuntuivat pian kotoisilta, ja loppuvuodesta Addie saikin johdettavakseen koko traumatologian osaston vakuutettuaan kollegansa taidoillaan. Kaikesta huolimatta Addie kaipasi takaisin toiminnan pariin, eikä hän osannut kieltäytyä ex-kollegansa kutsuessa hänet loppuvuodesta 2018 keskelle kriisialuetta Lähi-Itään muutaman kuukauden keikalle, jonka hän päätti ottaa vuotuiseksi traditiokseen paikan päällä ollessaan.
Addie on perusluonteeltaan ystävällinen ja huomaavainen henkilö, joka ei pelkää sanoa asioita niin kuin ne ovat. Hänellä on erinomainen huumorintaju, jota hän käyttää erityisesti sarkasmin tai mustanpuhuvan huumorin muodossa rankoista tilanteista selviämiseen. Addien suututtaminen ei kuitenkaan ole se paras idea, hänellä kun on melkoinen temperamentti eikä hän ihan tuosta vain anna anteeksi, kun hänen tunteitaan on loukattu. Häneen on helppo tutustua, mutta ei niinkään helppo ystävystyä, sillä Addie pitää muut mielellään vähän etäämmällä itsestään, eikä hänellä oikeastaan koskaan ole ollut kuin muutama todellinen ystävä, loput lähinnä tuttavia. Introvertoituneena tämä ei ole häntä kuitenkaan koskaan haitannut, sillä hän viihtyy hyvin myös omissa oloissaan. Romanttiset suhteet olivat Addielle pitkään hankalia, lähinnä hänen sitoutumiskammostaan johtuen. Ajatus todellisesta, vakavasta suhteesta ja sitoutumisesta toiseen henkilöön pelotti häntä siinä määrin, että hän vietti monta vuotta vain yhden illan juttujen tai korkeintaan Friends with Benefits -tyyppisten järjestelyiden parissa. Sisimmässään hän kuitenkin kuitenkin oli aina unelmoinut ”sen oikean” löytämisestä ja perheen perustamisesta. Vähän odottamattakin se oikea tuli lopulta vastaan komean FBI-agentin muodossa. Suhde Aideniin alkoi kuten niin monta muutakin suhdetta, rentona, etenkin fyysisenä yhdessäolona ilman velvoitteita. Olihan heillä molemmilla tarpeeksi ongelmia itseään varten - ja salaisuuksia senkin edestä. Ajan mittaan Addiekään ei lopulta voinut kieltää, etteikö olisi kehittänyt Aidenia kohtaan suurempia tunteita. Helppoa se ei ollut, olihan Aidenilla kauan vaiettu huumeongelma ja huomattava trauma taustalla, mutta vuosien mittaan siitäkin päästiin yli. Muutaman nikoittelun jälkeen pariskunta avioitui kesällä 2020, ja kaksi vuotta myöhemmin ensimmäinen lapsi ilmoitti tulostaan. Se olikin ihan omalla tavallaan traumaattista aikaa, kun Hailey syntyi pikkukeskosena ja Addie sai synnytyksen jälkeen aivoverenvuodon, minkä johdosta sekä äiti että tytär viettivät useamman kuukuden sairaalassa. Tästä aiheutui ihan uusia säröjä parisuhteeseen, jota selviteltyiin koko seuraavan vuoden ajan.
Addie on aina ollut jonkinasteinen työnarkomaani. Hän rakastaa työtään ja välittää suuresti potilaistaan ja jonka on helppo hukuttautua työhönsä. Takavuosina jopa siinä määrin, että jotkut sanovat hänen elävän vain työlleen, mutta nykyään tahti on perheen perustamisen myötä pakostikin rauhoittunut jonkin verran. Hän on kuitenkin edelleen valmis taistelemaan potilaidensa hyvinvoinnin puolesta jos on tarvis, eikä anna noin vain periksi ja totea ettei mitään ole tehtävissä. Addie yrittää mieluummin riskialtista toimenpidettä huonolla menestyksellä kuin jättäisi sen tekemättä epäonnistumisen pelosta, sillä hänelle usein pienikin mahdollisuus onnistua on yrittämisen arvoinen, mikä on välillä aiheuttanut myös jännitteitä kollegoiden kesken.
Addie omaa monella tapaa nätin naapurintytön ulkonäön, joskin punertavaksi värjätyt hiukset saavat hänet erottumaan joukosta. Pituutta on vajaa 170 senttiä ja ruumiinrakenne on sporttisen hoikka. Tavallisina arkipäivinä Addie ei näe kovin paljon vaivaa ulkonäkönsä eteen, ehostuksena toimii lähinnä kevyt ja luonnollinen meikki. Ihan jo siitäkin syystä että suurempi pakkelikerros tai minkäänlaiset korut olisivat töissä sangen epäkäytännöllisiä. Luonnostaan kevyille laineille taipuvat hiukset saavat vapaa-aikana yleensä olla auki, töissä hän luonnollisesti pitää hiuksiaan kiinni. Vaatetuksen osalta Addie katsoo kyllä, mitä päälleen pistää, mutta ei erityisemmin laittaudu muutoin kuin erityisiin tilaisuuksiin - farkut ja siisti pusero ovat se tavallisin yhdistelmä naisen yllä.
Addie harrasti nuorempana pitkään yleisurheilua ja jopa kilpaili lajissa, minkä jäljiltä päivittäisestä liikunnasta on tullut osa hänen tavallista arkeaan. lajeina nykypäivänä tosin ovat seinäkiipeily, lenkkeily ja kuntosalilla käynti. Aktiivinen liikunta ei kuitenkaan tarkoita, että hän eläisi muutoin täysin suositusten mukaista terveellistä elämää, ainakaan ruokailutottumusten osalta. Etenkin työpäivinään hän lähinnä napostelee pitkin päivää eikä ehdi tai malta rauhoittua kunnon ruokahetkeä varten. Ruokaa hän kyllä osaisi laittaa ihan kelvollisesti, jos vain viitsisi. Useimmiten se noutoravintolan lista eksyy käteen nopeammin kuin paistolasta. Kahvia kuluukin sitten senkin edestä, Addie on auttamattomasti koukussa kofeiinin eikä pääse aamulla liikkeelle ollenkaan ilman kahvikupillistaan (tai kolmea..) Alkoholikaan ei ole mitenkään täysin vieras aine hänen ruokavaliossaan, sillä erityisesti rankan työpäivän jälkeen Addie käy mielellään lähibaarissa lasillisella tai purkaa työstressiä ystäviensä kanssa viinipullo seuranaan.